Verdi

X-rotu synt 15.1.2004

Verdi tuli meille noin 5 kk iässä, opettelemaan tapoja. Oltuaan meillä n.1 kk lähti takaisin Turkuun Villen vanhemmille. Itku siinä tuli kun Verdi lähti.

Mutta kuinkas kävi. Ville oli puhunut vanhempiensa kanssa, josko Verdi kuitenkin jäisi meille. Turussa oli sillä hetkellä 5 koiraa joista yli 10 vuotiaita 3. Verdi oli liian vauhdikas kaveri sinne. Niinpä yhteisymmärryksessä poika palasi meille.

Niin meillä olikin yllättäen koira. Pieni, mutta sitäkin sisukkaampi :)

2 vuotiaana aloitimme agilityn, jännitti ne käsittelykokeet. En ollut ikinä tehnyt Verdin kanssa mitään systemaattista tottelevaisuuskoulutusta. Siinä sivussa se oli mennyt.

Pääsimme läpi :) ,siitä alkeiskurssi ( kesä 06 ), jatkokurssi ja talveksi harrasteryhmään. 2007 maaliskuussa aloitimme kisaamisen 1 luokassa (jossa vieläkin ollaan)

Verdi on kuuliainen koira, muutamalla ongelmalla. Kilpailuissa kepit ovat maailman hitaat ja pussi on myös nykyään mörkö. Harjoituksissa ei mitään ongelmaa. Ja sitten tuo yleinen vauhti, se vaihtelee kilpikonnan vauhdista jänikseen. Ikinä ei tiedä mikä on tänään menovauhti.

Haku harrastuksen aloitimme syksyllä 07. Siinä sivussa mukaan tuli tottis. Verdi on rullailmaisulla toimiva. Ilmaisu on aika hyvällä pohjalla. Kuntoa pitäsi vain saada lisää niin ohjaajalle kuin myös koiralle.

Verdi on mielestäni jännä yhdistelmä kovuutta ja pehmeyttä ja jääräpäisyyttä. Vieläkään en osaa koiraani lukea... ja se tuottaa joskus ongelmia ( minulle ).

14.4.2008

Hakuharrastus on jäänyt, mikä on kyllä harmillista. Ei ole porukkaa joka harrastus mielessä kävisi metsässä.

Agilitissä ollaan Verdin kanssa saatu jo kaksi nolla tulosta ykkösluokassa. Toinen nolla saatiin puolen vuoden tauon jälkeen treenaamatta :) "Lahjattomat treenaa" saanoo mei Verdi.

Verdillä alkaa tuo vanhuus näkyä kuonossa harmaina karvoina :)


©2009 Rape ja Verdi - suntuubi.com